etusivu huvipuistot teemapuistot tivolit lakkautetut tietoja
Helsingin Leikkiluola Hilarius Hiiren kylä Huimala Huvisatama Jukupark Kesämaa Muumimaailma Peukkula Puuhamaa Santapark Sealife Tropicario Vauhtipuisto Visulahti Zoolandia

JUKUPARK

Sivut avattu 20.07.08

Yhteystiedot
Kohdeluettelo
Valokuvia Jukuparkista

Jukupark syntyi kun kolme puuhakasta miestä päättivät alkaa kehittämää entistä JukuJukuMaata sellaiseksi kohteeksi, jossa riittäisi perheenpienempien lisäksi tekemistä myös vanhemmalle väelle. Uudistamishankkeen takana olivat Hannu Hellman joka on toiminut aiemmin Wasalandian toimitusjohtajana, Stefan Kristiansson jolla on pitkä ura takana Tervakosken Puuhamaassa sekä Claes Kristiansson joka myös niinikään on työskennellyt puuhapuistossa. Jukupark on yksityinen yhtiö, jolla ei ole mitään tekemistä espanjalaisen Aspro oy:n kanssa, joka siirtyi Puuharyhmä Oyj:n omistajaksi keväällä 2008.

Jukuparkin merirosvolaivaJukupark ei ole perinteinen huvipuisto, vaan puuhapuisto kuten sen eteläinen kilpailija Puuhamaa. Tavalliset huvipuistolaitteet puuttuvat sieltä siis lähes täysin. Sen sijaan puistossa on erilaisia ajoratoja, seikkailupaikkoja, pomppupaikkoja, liukumäkiä ym. joissa kävijät voivat huvitella omaan rauhalliseen tahtiinsa. Alueella on myös vesipuisto lukuisine uima-altaineen, vesiliukumäkineen ja saunoineen. Nämä kaikki kohteet ovat käytettävissä kohtalaisen edullisen sisäänpääsymaksun hinnalla. Puistossa on myös grillipaikkoja, joissa voi valmistaa omat eväät, mikäli valmisruokatarjonta ei satu maittamaan.

Jukupark sijaitsee Länsirannikolla Kalajoella, Kokkolan ja Raahen puolivälissä. Puisto on komean harjun vieressä lähes meren rannalla, aivan niiden kuuluisien hiekkarantojen vieressä. Epäilemättä missään muussa Suomen huvipuistossa ei ole yhtä hienoa maisemaa kuin Jukuparkissa.

Puiston aukioloajat voi tarkistaa Jukuparkin nettisivulta.

Yhteystiedot

Osoite: Jukupolku 3-5, 85100 Kalajoki
Puhelin: 08-469 2308 (Kalajoki)
Puhelin: 0207980241 (Turku)
Nettisivu: www.jukupark.fi
E-mail: kalajoki@jukupark.fi (Kalajoki)
E-mail: turku@jukupark.fi (Turku)

Laiteluettelo

Huvipuistolaitteet

Moottoroidut ajoneuvot

Lihasvoimalla toimivat ajopelit

Vesikohteet

Muut kohteet

Valokuvia Kalajoen Jukuparkista

Valokuvat on otettu kesällä 2008. Kiitokset Stefan Kristanssonille alueen esittelystä ja puiston tiedoista.

päärakennus

Päärakennus

kauppa

Kauppa

grillikatos

Grillikatos

paviljonki

Paviljongi

teatteri

Teatteri

mursula

Mursula

nauticjet

Nauticjet

Lunaloop

Lunaloop

Luna loopin on valmistanut Heege.

torni

Torni

Kiipeilytornin on valmistanut Heege. Vastanlaisia torneja löytyy mm. Zoolandiasta ja Tykkimäeltä.

Mönkijät

Mönkijät

törmäilyveneet

Törmäilyveneet

pomppupatja

Pomppupatja

valas-pomppulinna

Valas pomppulinna

Valas pomppulinnan on valmistanut englantilainen Bounceabouts Leisure Ltd.

pallomeri

Pallomeri

kiipeilyteline

Kiipeilyteline

lasten leikkipaikka

Lasten laikkipaikka

silta

Silta

pelihalli

Pelihalli

uudet vesiliukumäet

Uudet vesiliukumäet

Korkeimman vesiliukumäen lasku on jopa 13,7 metriä.

Pääsivulle