Logo


Sivut päivitetty 24.02.08.

Jo pitkän aikaa olen ajatellut tehdä tänne huvipuisto.netin sivuille myös oman osion Linnanmäen yhteydessä toimivasta Sea lifesta. Niinpä Loppiaisen kunniaksi lähdimme ystäväni kanssa sinne. Olen itse käynnyt siellä viimeksi silloin kun se avattiin kesällä 2002. Muutosta alkuvuosista on tapahtunut melkoisesti.

Jotta kaikki saisivat käsityksen siitä, kuinka todella upea paikka Sea life on, halusin ikuistaa sen kameralla kaikkien katseltavaksi. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin sanottava, että Sea life on oikea valokuvaajan painajainen, koska salaman käyttö on akvaariotiloissa rajoitetusti sallittua. Kuvat on tällä toisella reissulla kuvattu Cannonin PowerShot-kameralla. Suurimmasta osasta kuvia tuli kuitenkin aika huonolaatuisia ja tästä syystä osa kuvista päätyi tunnelmakuviksi sivun loppuun. Muutama kuvista on otettu avajaisvuotena 2002 ja loput ovat vuodelta 2007.

Merimaailma avasi ovensa 18.6.2002 Linnanmäen huvipuiston yhteyteen. Se on Lasten Päivän Säätiön ja Merlin Entertainments Ltd:n yhteinen hanke. Merimaailmassa on toimintaa ympäri vuoden. Merlin Entraintments Ltd:llä on 21 Sealife keskusta ympäri Eurooppaa mm. Iso-Britaniassa, Ranskassa, Saksassa, Belgiassa, Espanjassa ja Hollannissa. Vuosittain euroopan Merimaailmoissa vierailee noin 6 miljoonaa ihmistä. Helsingin Sealifessa käy vuodessa reilu 200 000 vierailijaa. Sealifessa asustaa yli sata lajia ja noin 3000 yksilöä. Akvaarioita siellä on 42 kappaletta. Merimaailman erikoisuutena on 10 m pitkä tunnelimainen valtameriallas jossa on 250 000 litraa vettä. Siellä uiskentelee mm. viiksihaita ja mustaevähaita.

Sealifen virallinen internetsivu löytyy osoitteesta, www.sealife.fi josta kannattaa käydä tarkistamassa aukioloajat ja hinnasto.

Assistenttauksesta sekä suuresta avusta kiitokset Kenneth Sundbergille.

KUVIA SEALIFESTA

Pääsisäänkäynti Sisäänkäynti

Tästä alkaa matka kohti Sealifea.

Kalmari Kalmari

Odotellessa pääsyä lipunmyyntiin, voi vaikkapa ihailla Kalmaria.

Sisäänkäynti Sealifeen Käytävää

Tästä lähdetään kävelemään porraskuilua alaspäin, joka lopulta johtaa vehreään vedenalaiseen maailmaan.

Varoitukset Varoitukset

Ennen astumista puistoon, on hyvä kuitenkin lukea ovessa olevat varoitukset.

Lähtöpiste Lähtöpiste

Tästä alkaa matka kohti tuntematonta.

Kala-allas Kala-allas

Sisälle astuttaessa aukenee aivan uskomaton viidakko, josta löytyy monenlaisia pieniä ja suuria mereneläviä.

Kala-allas Pienempi akvaario

Sea lifesta löytyy monen kokoisia akvaarioita tässä on niistä yksi, joka on pienemmästä päästä.

Akvaario Akvaario

suurempi akvaario.

Patsas vedessä Patsas vedessä

Ensimmäinen kohde jota kannattaa jäädä ihailemaan, on tämä patsas vedessä.

Piraijat Piraijat

Igapot asustavat tulvasademetsissä.

Käärme Käärme

Kalojen lisäksi Merimaailmassa saattaa törmätä vaikkapa käärmeisiin.

Merikomentokeskus Merikomentokeskus

Täällä on mahdollista nähdä, kuinka merikomentokeskus toimii.

Merihevonen Merihevonen

Kalojen lisäksi Merimaailmassa on merihevosiakin.

Valtameriallas Valtameriallas

Valtameriallas on Sea Lifen erikoisuus. Se on 10 m pitkä tunneli jossa on 250 000 litraa vettä.

Simpukoita Simpukoita

Rauskualtaan vieressä on pieni allas josta löytyy muutamia pieniä simpukoita.

Luokkahuone Luokkahuone

Kierroksen lopussa on luokkahuone, jonka voi varata vaikkapa opetustilaksi.

Kauppa Sea Lifen kauppa

Sea lifen kaupassa on tarjolla paljon meriaiheisia matkamuistoja kotiin viemisiksi.

JÄÄKAUSI

Jääkaudesta kertova näyttely on Sealifen vuoden 2008 uutuus. Näyttelyssä on mahdollista virittäytyä talviseen tunnelmaan ja samalla tutustua esimerkiksi silleihin tai haukiin, jotka molemmat ovat kylmien vesien asukkeja.

Silliallas


Silliallas


Silliallas


Luminenmaisema


Silliallas


Silliallas


VAARA NÄYTTELY

Vaara näyttely saapui Sealifeen vuonna 2007. Siellä pääsee tutustumaan monenlaisiin vaarallisiin eläimiin kuten myrkyllisiin merikäärmeisiin, pallokaloihin ja huumekaloihin. vaara näyttely on teemoitettu keskiaikaiseen tyyliin ja sieltä löytyy vaarallisten vedenelävien lisäksi mm. pääkalloja, soihtuja ja asteekki-kuvioita.

Kynttila


Pääkallo


Pääkallo


Vaara-alue


TUNNELMAKUVAT

Tunnelmakuva


Uivakala


Kasviksia


Merihevonen


Hai-allas


Lasipallo


Lasinenpallo


Pääsivulle